HELVI ”Hevi” MUSTONEN
”Voin olla joskus synkkämielinen tai pessimisti, mutta minulla on silti omanlaatuiseni huumorintaju.”
Taidehistorioitsija Pirjo Hämäläinen on todennut, ettei Hevi Mustosen (s.1947) maalausten maailma ole meidän maailmastamme, vaan se on tummanpuhuva toinen maailma. Siellä surumieliset ihmiset ja eläimet vaeltavat rintarinnan. Samaa tummaa hehkua on hänen ei todellisissa vaan mielenmaisemissa.
Mustosen maalausten liikkumattomissa hahmoissa on samanlaista vahvaa sisältäpäin tulevaa voimaa ja viestintää kuin ikoneissa tai muotokuvissa. Hevin töitä ei ole helppo tulkita ja usein ne saattavat jäädä arvoituksiksi, mutta mieltä pitkään kiehtoviksi. Hevi Mustonen personoi myös eläimensä, ne kuvastavat tunnetiloja niin surua, iloa kuin kaipuutakin, jotka syntyvät taiteilijan omasta kokemuksesta. Ne ovat uhkakuvia kuten loikkaan valmistautuva pantteri tai ne ovat konkretisoituneita muistoja.
On harvoja taiteilijoita, jotka osaavat käyttää mustaa väriä niin moni-ilmeisesti kuin Hevi Mustonen. Loputtomassa sävykkyydessään musta väri sisältää koko elämän, niin ilon kuin surun. Punainen väri taas kuvastaa Mustosen maalauksissa usein symbolisesti elämän raadollisia puolia.
Hevi Mustonen maalaa tauluihinsa oman elämänsä. Juuri tämä avoimuus ja rohkeus, itsensä alttiiksi asettaminen, ikään kuin vereslihalla maalaaminen on hänen maalaustensa suuri voimavara.
Helvi Mustonen kerää vanhoja kehyksiä. Hänelle kehys ei ole maalauksen rajaaja ympäröivästä tilasta, vaan teokseen elimellisesti kuuluva osa. Hän lisää ja poistaa väriä tai raaputtaa pintaa saadakseen kehyksestä kutakin teosta täydentävän osan.