OLLI-PEKKA MERIMAA
Olli-Pekka Merimaa (s. 1967) on opiskellut kuvataiteita Imatran taidekoulussa. Hän on ennen kaikkea piirtäjä ja maalari. Merimaa on piirtänyt ihmistä, hän on tutkinut yksityiskohtia kuten kasvoja, jalkoja tai käsiä ja työskentelee usein hyvin viitteenomaisesti. Piirustuksissa on usein lähes surrealistisia piirteitä. Taiteilija ikään kuin rakentaa näitä kuvia pala palalta, jotkut kohdat ovat tarkan realistisia, jotkut pitää katsojan itsensä ikään kuin täydentää. Hän on myös tehnyt tai voisi sanoa maalannut tussilla suurikokoisia, abstrakteja pintastruktuureja, joiden muoto on usein geometrinen.
Välillä taiteilija vaihtoi materiaalin ja tekniikan siirtyen siirtyen ompeluun. Taiteilijan lasten vanhat vaatteet, kirpputoreilta hankitut ja lahjaksi saadut kankaat muuntuvat taiteilijan käsittelyssä ihmishahmoiksi tai pisaraksi jota taiteilija kutsuu keski-ikäisen miehen kyyneleeksi. Uusimmissa töissään Olli-Pekka Merimaa on palannut jälleen maalaamisen pariin.
Taiteilija asuu ja työskentelee Hyvinkäällä.